Koiravauva

Koiravauva - purkukolmio.fi

Brunokoiran ihmistäti on kuulkaa viime aikoina ihastuttanut meitä koiravauvan puuhilla kuvissa, videoissa ja jopa ihan livenä 🧡 Nyt saatiin lupa laittaa teillekin kuva tästä ihanuudesta!!!

Teehetki

Teehetki - purkukolmio.fi

Iso osa Niinan työpäivästä kului tänään poraustyömaalla. Nyt kupponen kuumaa ja sitten tietokonehommien pariin pariksi tunniksi.

Ps. Hallilla oli porukka ihmetellyt koko aamupäivän, että onpas mukavan hiljaista tänään 🤣

Timanttinen tiistai

diamond drilling - purkukolmio.fi

Tänään on ollut timanttinen tiistai 💎 Timanttiporaus perustuu siihen, että teräsrunkoiseen putkeen on laitettu teräpaloja. Palat on tehty siten, että timangit on sekoitettu metallimössykkään ja pyöriessään sitten timskut leikkaavat betonia. Uusia timangeja paljastuu ja betoni lähtee pois. Lopputuloksena on reikä betonissa. Noin niinkuin mutkat suoriksi selitettynä 😆

Jarruremppaa

Autoremppaa - purkukolmio.fi

Hetken aikaa kaikki kanssakulkijat ovat kuulleet kun Transiitin jarruja on tarvinnut käyttää liikenteessä 🤣 Tänään vihdoin ehdittiin ottaa niitä työn alle. Nuori polvi kun on innokas tekemään autoremppaa.

Ihan mahtavaa viikonloppua SINULLE!!!

Ilmastointireikä

Ilmastointireikä - purkukolmio.fi

Yhdessä omakotitalossa ihmeteltiin pitkään remppaa tehdessä kun kuului jännää naputusta. Välillä loppui, sitten taas alkoi tasainen naputus… Tuli aika tehdä vintille ilmastointireikää ja äänen lähdekkin löytyi. Siellä oli ollutkin jo alainen hommissa ja tehnyt ihan oikeaan paikkaan reikää 😆

Sinkkusarana

sinkkumiehet - purkukolmio.fi

Meillä on paljon yksinäisiä sinkkusarananpuolikkaita, jotka hakevat paria. Kuvassa muutamia urossarananpuolikkaita, jotka juuri lisäiltiin nettendaaliin. Jokaisesta heistä on strategiset mitat tyrkyllä. Eli ei muuta kuin mittailemaan!