Mahtavaa Yrittäjän päivää 5.9.2024!
Tänä vuonna teemana on: Unelmoin. Yritän. Onnistun.
Mahtavaa Yrittäjän päivää 5.9.2024!
Tänä vuonna teemana on: Unelmoin. Yritän. Onnistun.
Valtio tarvitsee rahaa, joten alvit nousi 1.9.2024. Ja nousi samalla verenpaine ja sanavarastosta löytyi ihan uusia sanojakin 🤮 Kassakonerullallinen paperia, hiirenkorville tavattu kassakoneen ohjekirja, monta opastusvideota, kriisiapua keskusteluryhmistä ja huh… alv 25,5 % on otettu haltuun!
Nautitaan syksystä ja uudesta alkaneesta viikosta!
Tästä ekalle kehäsaha Partner 3500! Tämä on ammattikäyttöön tarkoitettu vehje, eli kesto on ihan erilainen kuin uusilla tingentangelivehkeillä. Hydrauliikkaa voi ottaa vaikkapa traktorista tai erillisestä hydrauliikkayksiköstä.
On aamuja, jotka eivät ala yhtään mukavissa merkeissä 😣 Jotkut ihmiset saa kiksit siitä, kun hajottaa vasaralla vessanpytyn ja jättää huumeneulat ulko-oven eteen. Jotenkin vielä ymmärtää, että varastetaan työmaalle jätetyt työkalut ja rakennustavarat, mutta se paikkojen hajottaminen on kyllä ihan hölmöä 🤐
Poliisille siis soitellaan aamun ratoksi ja tämän päivän suunnitelmat meni uusiksi. Onneksi Porin poliisi on monesti supertehokas, joten toivotaan tässäkin samaa!
Meillä on viime aikoina jumpattu… Meinaan on kannettu meille varastoon Luja kattotiiliä! Näitä on kyselty ihan älyttömästi. Mutta nyt kun niitä on, niin ei kait kukaan niitä silloin tartte
Ja joo, hinta on ihan oikein verkkokaupassa… Sopii tulla jumppatalkoisiin ![]()
Viikonlopun duuneihin Niinalla onkin vähän hienommat Purkukolmion korvikset 🧡
Syksyn korjauksiin löytyy Suzuki DT 40K perämoottori varaosiksi tai korjattavaksi hintaan 420 ekulia! Katso tästä kuvat
Meiltä lähtee jollain tapaa särkyvää tavaraa eteenpäin melkein joka päivä ja koetamme itse tehdä kaikki järkevästi tehtävissä olevan, että menisivät ehjänä perille. Onneksi särkyvistä paketeista 98 % menee ehjänä, mutta harmittaa ihan vietävästi ne rikkoutuneet… 😾 Valitettavasti joskus kuljetusliikkeen kyydissä tarvitsisi olla pomminkestävä paketti ja sekään ei aina auttaisi 🤣